Sadder than that

Joku onneton: "Elina hei mites sulla niiden nukkejen kanssa menee. Hiljaista on ollut niin sillä mietin." Katson kysyjää kieltämättä ihmeissäni. Nuket? Onko minulla sellaisiakin. Termi on täysin tuntematon.
"Sun blogi? Justlittlepullipdreams?" Onneton kysyy toiveikkaana. Hän varmaan huomasi ettei minulla ole aavistustakaan missä mennään. Nimi kyllä on tuttu ja muisto siitä haudatusta blogista nousee mieleeni herättäen kysymyksen. "Onko se elossa vielä?" Blogi on ollut ilman vettä ja ruokaa neljä kuukautta, mutta onnettoman nyökkäilystä päätelen sillä vielä henki pihisee. "Oletko varma?" Onko se blogi teräksestä tehty vai mikä on. Pitääkö minun mestata se ja jättää pää varoituksena muille blogiyrityksille?
"Olen olen. 104 lukijaa odottaa, joten mitäpä jos nostaisit sen laiskan perseesi ja kävisit kuvaamassa meille. Edes yhden shootin. Sinulla on uusi kamerakin." Hän on oikeassa ja vielä yksi lukijoista, mutta huiskautan vain hyväntuulisesti kättäni jatkaen pasianssin peluuta. "Minulla on jo kaksi kuvattuna." Mutisen eläen siinä toivossa, että tuo antaa asian olla, mutta ei.
"No mikä sinua sitten estää? Oletko liian laiska vaihtamaan konetta?" En ole. Vaikka saisinkin Picasan tälle koneelle, pelaisin pasianssini silti loppuun. Ongelma on koneessa. "Se on hidas. Tallentaa yhtä kuvaa monta minuuttia. Kokeilen kohta uudestaan." Tokaisen ja minut jätetään rauhaan. Hän ei tiedäkään että kohta tarkoittaa paria viikkoa.
  Kuluu kaksi viikkoa kun tuo samainen onneton tulee jälleen keskeyttämään pasianssini. "Niin miten sen blogin kanssa?" Tuo kysyy selvästi jo toivottomana. Miksi en mestannut sitä sivua jo?
"Oletko nähnyt Titanicin?" Kysyn kääntyen kysyjän puoleen. "Joo?"

Hellurei ja hellät tunteet. Lokakuuta eletään ja mulla on shootit elokuulta ja syyskuun alusta. Oikeasti odotin ruskaa, koska se on vain paras kuvausaika ja yhden shootin kuvasin. Rehellisesti sanottuna mua ei kiinosta tehdä yhtään mitään ja vielä täältä savon metiköistä kirjoitan. Porvoo oli oikeasti vain illuusio ja kolmannelle varasijalle jäin hengailemaan. Tässä nyt oon työttömänä aikaani tappamassa pasianssia pelaten. Viisi tuntia saattaa sen parissa hyvinkin vierähtää, mutta yritän postata jotain ennen joulua, enkä todellakaan tiedä mikä tuo alku oli. Mutta. Nuket on muuttanut reippaasti ulkonäköä. Valeriella on uusi peruukki, Dianal uudet chipsit vaikka niitä ei tässä shootisssa ole ja Melodyllä viimein ne siniset. Suoristin myös sen peruukin. Mutta tosiaan ostin itselleni oman kameran, joten nyt käytössä on Canon eos 1300D. Minun piti tehdä sadan lukijan juhlis, ja kuvasinkin kuvatarinan sitä varten, mutta siitä tuli tavallista idiootimpi, joten se jää nyt näkemättä, mutta oli mulla kuviakin.

Surprise bitches

Luulitte jo päässeenne eroon minusta. Ehei. Mikä sen pahan tappas.

Selailin alkuvuodesta todennäköisesti tylsän elämäni piristykseksi blogipostauksieni määrää ja huomasin seikan, että postauksien määrä puolittu ensimmäisen vuoden jälkeen ja sit mentiin kolmasosiin. Siinä taisin ottaa sivistyneen kulauksen kahvia ja tuumata, että tänä vuonna postauksia tulee varmaan olemaan se vaivainen 5 ja siltähän tämä touhu alkaa vaikuttaa! Minulla on syyni ei huolta, vaikka ne ovat ihan helvetin huonoja, mutta syitä kuitenkin.

Minulla ei ollut kameraa joo, armahdettava syy, mutta totuushan on se, että huokaisin pienestä helpotuksesta, kun on syy olla kuvaamatta. Nukkejen vaatteetkin vaihdoin vasta valmistujaisiin. Siitä puheenollen... Olen nyt virallisesti kassatäti! Jehezz.

Kävin minä Porvoossakin pyörähtämässä viimeviikolla pääsykokeiden merkeissä. En tiedä, jos tämä kolmenkuukauden postaustahti jatkuu, ehkä kirjoitankin teille seuraavan kerran Porvoosta. Se on illuusio, tuskin ees pääsen sinne. Koe meni kyllä hyvin, mutta luoja auta se haastattelu. Pääsi sellanen perinteinen savolaisuus esille, ku selitän asioita nopeammin kuin espanjalaiset. Savolaisuuden junttisuus kuitenkin päätti pysyä poissa kuvioista. Se siitä olisi vielä puuttunut.

  Alotin myös työt toukokuun alussa. Katselen kuinka kone merkkaa vaneria. Se on yllättävän mielenkiintosta ja on tuolla jo yli kuukaus pyöritty, mutta kun kone alkaa heittämään erorria errorin perään neljältä yöllä yövuoron piristykseksi, tekisi sitä mieli heittää kuulosuojaimet tiskiin ja lähteä kotiin nukkumaan. Yövuorot on kyllä siitä hyviä, ettei lähellä ole ketään töissä joten voin rauhassa tiputella räppien riimejä. Twisti on siinä, että seuraava viikko on ilta, ja sillo vieressä on porukkaa, etkä tajua sitä enää silloin kymmenen aikaan elämääsi kyllästyneenä. On tässä ehtiny jo pari SHUT THE FUCK UP SHUT THE FUCK UP tilannetta tulla, kun olen vaihtanut kummastuneita katseita minun heittäessä riimejä kuin vanha konkari pyöriessäni sen koneen ympärillä. No jaa. Sisko kyllä sanoo, että näytän aina siltä et puhun itsekseni, mutta teen sitä muutenkin, joten eipä tuo haittaa.

I'm so glad we had this conversation.

Se on moro

Kui hurisee

Hyvin hurisee. Kiitos kysymästä. Mikäs tässä ollessa, parit nuken synttärit tainnut vilahtaa ohi täs tammikuun jälkeen ja ostin minä nukenkin tämän matalan nukkeinnon piristykseksi. Aloitin uutta kirjaakin tässä, löysin lähellä asuvan nukkeilijan ja kävin kuvaamassa hänen kanssaan. Sisko vei kameran ja koukutuin sarjaan Under the dome. Siinä taisi hurisemiseni olla.

Tulihan tässä blogissa 100 lukijaakin täyteen! Jee. Kiitos, nyt voin kuolla onnellisena. Mutta siis ostin pitkään haaveilemani Pang-Ju:n tossa maaliskuun aluilla. Leikasin Anabellin peruukkia ja niin. Kuvia.

Tässä siis on uusin tulokas Pang-ju Milk-Pang 

 

Onhan se kiva ku koirat tulee pyörimään taustalle.

Näemme joskus taas.