Viimeinen kuiskaus part. 1

HEEEI!

Nyt ihmiset kissat ja koirat ostakaa mun blogikaupasta, sillä kun tilin saldo ylittää 200 niin uusi neitonen lähtee matkalle kohti kotia. Näin on. ;3 Mutta siis. Oon ommellu. Tein tänää tämmösen ihkun kuvatarinan jossa on monta osaa ja mä yritän tehä myös monta osaa :D Ja Diana on mies sit tässä. HUOM. MIES ei nainen. Eikä hän ole puuhapete vaikka siltä näyttääkin :d

?: Mystinen henkilö

M: Miranda

A: Anabell

ei mitään: Kertomis tyylistä

Puhuu

*tekee*

ajattelee

Kuulen sen taas. Joku kutsuu minua jossain kauempana. jo kolmatta yötä peräkkäin. Minulla ei ole taaskaan muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös

En ymmärrä miten huonekaverini ei herää tuon tuntemattoman kutsuhuutoihin, hän kun on niin herkkä uninen ja minä en.

Teen ainoan mahdollisen asian. Vedän tohvelit jalkaani ja nousen ylös kolmelta aamu-yöllä... jälleen.

Odottaessani nukkehissimme saapumista katson huonetoverini unia ja mietin miten minä olen ainoa joka herää tuohon ääneen.

Niimpä minä kävelen. Kävelen kolmatta kertaa takaovellemme keskellä yötä. Kissakin nukkuu tähän aikaan. 

Kyllä. Ääni tulee ulkoa. 

En saa ovea itse auki, en voi mennä ulos, joten minun pitää katoa ikkunasta. Katsoa jälleen tyhjää pihamaata jossa ei ole minkään näköistä elon merkkiä

Ääni loppuu aina kun pääsen ikkunalle. Ehkä olen tulossa hulluksi ja ääni kuuluu pääni sisältä.

Kutsujan ääni kuulostaa.... se on kuin... ihan kuin.... ihan kuin....

M: Teetä

M: *hörppää teetä*

M: Mikään ei voita Päivä teetä auringon nousua katsellessa. 

M: Harmi vaan että kukaan ei halunnut lähteä mukaani... Anabellkin on ollut niin väsynyt lähiaikoina.

M: Hmrr... Mitäs minä tänne koriin pakkasinkaan.

TOISAALLA:

A: *Kävelee*

A: Ihan kuin joku olisi takanani

M: Ainii onhan täällä tämä Donitsi.

A: *katsoo taakseen* Minä alan tosiaan menettää järkeni

M: Ihan hyvä vaan että Diana ei tullut mukaan. Hän olisi kuitenkin halunnut puolet donitsistani, vaikka söi omansa jo eilen. *Haukkaa donitsista palan*

A: *kääntyy ja näkee jonkun edessään* ÄÄÄH!

M: *Kuulee huudon* Ihan kuin Anabell olisi huutanut

?: minä olen odottanut sinua. Sinua ei ole kuulunut vaikka olen huutanut sinua parina yönä.

A: Ai sinä olet minua huutanut... Mutta miksi? En edes tunne sinua.

?: Ai et tunne vai.

A: En.. En ainakaan muista...

?: *nojaa seinään* Minä kun olen muistellut sinua joka päivä

A: Anteeksi mutta minun pitää nyt mennä...

?: *Tarttuu Anabellen ranteesta* Eihän me olla edes ehditty kuulumisia vaihtamaan.

?: *kiepsauttaa Anabellen seinää vasten*

A: *kiljuu*

M: Se ihan oikeasti on Anabell.. Missä hän on! *Nousee*

M: *Katsoo alas* Tuolla hän on!

M: Mutta mitä hän oikein tekee...

A: PÄÄSTÄ IRTI!

M: ö.Ö

?: Sinun on pakko muistaa minut. Anabell katso minua

?: Katso minua...

A: *Henkäisee:* Oliver.... 

?: Minähän sanoin että sinä muistat *irroittaa otteensa*

A: Mutta miten se voi olla. Minä... Minä... Mihän olin hautajaisissasi. Annoin pusun poskellesi... Kuoleman kangistaneelle poskellesi. Olin vierelläsi kun kuolit.. Näin itse kuinka sydänkäyräsi näytti viivaa ja lääkäri julisti sinut kuolleeksi... Miten voit olla elossa?

?: En minä ainakaan mistään elossa olemisesta puhunut mitään

M: ANBELL!

A: *katsoo pelästyneenä ylös*

M: Oletko kunnossa?

A: O-Olen

A: *etsii katseellaan Oliveria muttei näe häntä*

M: Anabell tulenko alas?

A: No jos viitsit...

M: Mikä sulla oikein oli... Tanssitko sä vai mitä?

A: E-en mä mitään tanssinu... 

M: Mitäs sä sit teit...

A: Taisin törmätä kuolleeseen poikaystävääni

M: Kauheeta. 

A: Voitaisiinko puhua enemmän kotona.. Ei huvittaisi jäädä tähän turisemaan.

M: Tottakai. Minä tulen kanssasi. Ehdin minä jo teeni juomaan.

A: Kiitos ♥

_____________________________________________

Siinä oli eka osa. Haluutteko jatkoa?